ESITYSTAITEEN MARKKINAT 2015 | Taiteilijoiden esittely osa 4/22 | Introduction of the artists part 4/22

Destroyer 2048 on Tatu Nenosen ja Ilmari Paanasen kollektiivi, joka antaa alustan luoda performatiivista ja kokeilevaa taidetta välineestä riippumatta.

Ääni ja kuva nostetaan tärkeään rooliin ja keskiössä on halu väärinkäyttää laitteita ja niiden logiikkaa.

Esityksemme on keikka, joka improvisoidaan alusta loppuun. Tarkoituksena on löytää jokaisella kerralla uudenlainen lähestymistapa käyttää sähköä äänen ja kuvantuottamisen välineenä.

Sähkö ei lopu koskaan.

Tatu ja Ilmari

https://vimeo.com/122317277

Destroyer 2048 is a collective by Tatu Nenonen and Ilmari Paananen which creates a platfrom to create performative and contemporary art regardless of the medium.

Sound and picture are held in an important role. The core is the will to abuse devices and their logic.

The performance is a gig which is improvised from the beginning to the end. The purpose is to discover a new approach to the use of electricity in producing sound and pictures everytime we perform.

We never run out of electricity.

Tatu and Ilmari 

https://vimeo.com/122317277

Taneli Viitahuhta

http://vimeo.com/35679716

Kankaanpään taidekoulun aula, aamunavaus marraskuussa 2011: Taneli Viitahuhta improvisoi
tenorisaksofonilla.

"Extended techniques" on englanninkielinen musiikkitermi, jonka voi halutessaan katsoa wikipediasta.
Suomeksi sanalle ei ole hyvää vastinetta, mutta lyhykäisyydessään se tarkoittaa kaikkia vaihtoehtoisia
soittotekniikoita, joita perinteisiin soittimiin voi soveltaa. Myös uusia metodeja voi kehitellä. Saksonofilla
näitä teknisiä ratkaisuja ovat lähinnä erilaiset sormitus- ja äänenmuodostusmetodit. Perinteisen ns.
puhtaan äänenmuodostuksen kannalta näillä keinoin tuotetut äänet ovat virhe, hälyä. Niillä on kuitenkin
omat musiikilliset ominaisuutensa, ja niistäkin voi sommitella musiikkia. Tällainen musiikki on yleensä luonteeltaan improvisatorista, sillä vaikkapa saksofoni, tasavireisiin melodioihin suunniteltu instrumentti, ei käyttäydy täysin ennakoitavasti kun sitä lähestyy vaihtoehtoisin soittotekniikoin. Miksei teoksiakin voi
tehdä, mutta tällöin on varauduttava siihen, että esitykset kuulostavat keskenään varsin erilaisilta.

Instrumenttinsa ominaisuuksia laajasti tutkivan soittajan on joka tapauksessa sopeuduttava siihen, että illuusio soittotilanteen täydestä hallittavuudesta romuttuu. Tässä suhteessa voi olla vapauttavaa päästää irti teoksesta, sillä soittaja ei kuitenkaan hallitse täydellisesti soitintaan eikä ympäröivää tilaa. Hänelle tarjoutuu tehtävä kuunnella tilannetta ja soitintaan, rakentaa soittonsa niistä mahdollisuuksien avautumisista, joita hänelle tarjoutuu ja niillä keinoin joita hän on opetellut tai joita hän soittaessaan keksii. Kun musiikin tekemistä lähestytään näin, virhe ei lähtökohtaisesti tarkoita mitään. Mikä tahansa piirre soittotilanteessa voidaan liittää osaksi esitystä, ja jos jokin ääni ei soittajaa miellytä, sitä voi yrittää työstää. Eri äänielementeillä voi vapaasti leikkiä, mutta niitä voi myös leikellä ja heittää menemään jos siltä tuntuu. Improvisaatioesitys epätavallisia soittotekniikoita hyödyntävälle soittajalle on eräänlainen henkilökohtaisen harjoitteen julkinen esitys. Ja ainoa tapa varsinaisesti epäonnistua tässä harjoitteessa on kieltäytyä kuuntelemasta ja ajattelemasta, soittaa ikään kuin itsestään huolimatta.

Esitystaiteen markkinoilla Taneli Viitahuhta soittaa sooloesityksen baritonisaksofonilla.